Kogalym-Lor – Järvi jossa kuoli mies
Juri Aivaseda
Alkuperäiskansat ja öljy -tapahtuma Suomessa 2/1999
Kogalym-Lor merkitsee hantiksi “järvi jossa kuoli mies”. Lukoil-öljy-yhtiö on jostain syystä valinnut sen pääkaupunkinsa nimeksi.
Alustus seminaarissa
Muutoksesta
Kun ihminen päättää lähteä turistimatkalle, hän marssii matkatoimistoon ja hankkii viisumin. Matkallaan hän haluaa nähdä alueemme sellaisena, kuin se on ollut. Hän haluaa laajentaa esteettistä näkökulmaansa ja tuntea, miten tämä kansa on siellä aikoinaan elänyt. Mutta miten tällainen kansa voi olla museon näyttelyn esine?
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että kun alkuperäiskansan edustaja on muuttunut ja päätynyt siihen käsitykseen, että voimme porata öljyä ja rakentaa rautateitä, niin silloin muutoksia on tapahtunut myös ihmisen sielussa. Olen järjestänyt matkoja sellaisille ihmisille, jotka ovat halunneet nähdä, miten kansamme elää. Olen käyttänyt ihmisiä perheessä, joka harjoittaa paimentolaisuutta ja kulkee porotokan mukana. Nyt tämän saman perheen isä on autonkuljettaja. En voi sanoa, etteikö perhe edustaisi tätä kansaa, koska se on tämän kansan osa. Tästäkin perheestä vain voidaan päätellä jotakin, mitä kulttuurillemme on tapahtunut ja tapahtumassa.
Esimerkkinä voisin myös mainita venäläistyneen miehen, jonka vein käymään tällaisessa perheessä. Hän oli öljytyöläinen, ja hänen esivanhempansa olivat joskus asuneet sillä alueella, mihin kaupunki myöhemmin rakennettiin. Ja koska kaupunki rakennettiin hänen mailleen, niin hänelle annettiin asunto kaupungista. Hänelle annettiin työtä ja toimeentulo. En sanoisi, että tällainen henkilö on museoesine. Enkä halua koskaan sanoa, että hän on tämän kansan edustaja, koska silloin hän alkaa poseeraamaan sellaisena, eivätkä ihmiset silloin ole vilpittömiä.
Ja tämä henkilö tuli katsomaan meitä paikanpäälle, koska hän halusi nähdä oikean ihmisen. Hän halusi nähdä, kuinka tämän kansan viimeisen porotokan viimeisen poron sarvet ovat seinällä. Hän halusi kuulla tämän talon isännän mielipiteitä ja ajatuksia ja kertoa, kuinka hankalaa hänellä on nykyään, ehkä muutenkin, mutta myös psykologisessa mielessä.
Mies oli lähtenyt edellisestä työpaikastaan, jossa hän oli saanut hyvää palkkaa. Hän ei vain saanut henkistä tyydytystä esimerkiksi autolla ajamisesta. Hän pyysi minun etsimään itselleen jostain kymmenen poroa, jotta hän pääsisi uuteen alkuun. Hän halusi lähteä paimentamaan tokkaa, ja minä autoin häntä. Hän sai hyviä poroja, mutta tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että perheen elämä jakautuu kahtia. Kaupunkiin ja jutaamiseen. Perhe ei halua enää asua kodassa. Perhe ei enää tiedä, miten siellä eletään: miten poroja paimennetaan, miten saadaan ruokaa, kuinka kalastetaan, mitä maasta saa ja miten sitä valmistetaan. Perhe haluaisi mieluummin käydä vessassa eikä riu’ulla. Mies on yhden jakson kodassa, mutta toisella jaksolla hänen on pakko käydä kaupunkiasunnolla. Hän ei pysty enää olemaan asumatta kaupungissa. Mutta sitten hän alkaa vähitellen ymmärtää, että hän voi asua kaupungissa ja paimentaa poroja. Kaikkein pahin haitta tästä aiheutuu kuitenkin poroille. Poro on osa luontoa eikä omaksu tällaista hoitoa. Poron täytyy saada ihminen kokonaan, ja ainoastaan tässä tapauksessa poro pystyy täyttämään luojan sille antaman tehtävän ja on täysiarvoinen, ja tämä henkilö voi taas olla täysivaltainen kansansa kasvattaja. Kaikki ovat täysiarvoisia, kun he tekevät omaa tehtäväänsä omassa ympäristössään. Usein tälle kaupunkilaishoitajalle käykin niin, että porotokka hajoaa ja karkaa. Eikä tämä alkuperäiskansan edustaja enää saa vanhaa työpaikkaansa takaisin kaupungissa.
Tällaiset tapaukset kertonevat paljon siitä, millaisessa tilanteessa alkuperäiskansat Venäjällä ovat.
Poro ja ihminen
Porolla voi ihmisen elämässä olla erittäin monitahoinen rooli. Nyt kommunistisen kauden jälkeen yksityisillä omistajaperheillä on enimmillään viitisensataa poroa. Vanhukset ovat kertoneet meille, että poroja oli joskus huomattavasti enemmän. Jos tarkastellaan ihan matemaattisesti nykyisiä poromääriä ja talouskustannuksia, niin perheet eivät pysty normaalilla tavalla elättämään itseään.
Kun perheessä on viisikymmentä poroa kuten minulla, niin meidän käsityksemme mukaan ei silloin ole poroja ollenkaan. Mutta vähäporoisissa perheissä kuten meillä, poroilla on maailmankatsomuksellinen rooli. Viisikymmentä poroa ei tuota vuoden lihoja eikä myöskään kuljetuskalustoa omaan tarpeeseen riittävästi. Mutta kun perhe lapsineen elää näiden porojen kanssa, niin sillä on myös kasvatustehtävä. Riippumatta siitä, onko perheessä poroja paljon vai vähän, ihmisen täytyy oppia tietämään, mikä on poron, luonnon, ihmisen ja kokonaisuuden välinen suhde. Vaikka ihmisellä olisi vain kymmenen poroa, hänen täytyy oppia tuntemaan tämä yhteys.
Kun poroja on useampia satoja, niin silloin ne toimivat kuljetusvälineinä ja niistä saa vaatteita sekä ravintoa. Silloin täytyy oppia hoitamaan ja kouluttamaan niitä: näkemään, mikä poro on työjuhta ja mistä taas saa nopean liikkujan. Tällaisissa tapauksissa vaimon ja tyttärien täytyy osata muokata ja käsitellä nahkoja niin, että niistä syntyy vaatekappaleita. Sen lisäksi, että he osaavat tehdä vaatteita, niiden tulee olla myös kauniita ja edustaa kansankulttuuria.
Kävin täällä Helsingissä kauppatorilla presidentinlinnan vieressä ja näin myynnissä poronnahkoja ja erilaisia muistoesineitä, jotka oli tehty poron eri osista. Valitettavasti minun sukulaiseni eivät tällä tavalla käytä omasta tuotannostaan ylijääviä osia. Jos nyt joku osaava poronhoitaja pystyykin myymään poronlihaa, niin nahka kyllä palaa takaisin luonnon kiertokulkuun. Ei sitä käytetä matkamuistojen tekemiseen. Vaikkakaan tällä hetkellä keskuudessamme ei ole sellaista poroisäntää, joka pystyisi aloittamaan porotuotekaupan, niin uskon, että lähitulevaisuudessa on. Meillä ei ole tavoitteena, että kaikki myisivät näitä porotuotteita, mutta jos vaikka muutamakin pystyisi tähän, niin se olisi hyvä.
Vieressäni istuu vaimoni, joka auttaa minua mieltämään ja käsittelemään kaikkia asioita. Vyöpussini on vaimoni tekemä, ja se on tehty niin, ettei siitä jää minkäänlaista jätettä minnekään. Hän pyrkii kaiken tavoin opettamaan tämän osaamisen myös lapsillemme ja lastenlapsillemme.
Maapallo ja öljy
Juuri ennen kokouksen alkua keskustelin puhelimessa sukulaisteni kanssa. He olivat käyneet porojeni luona ja lähettivät terveisiä. Sukulaiseni käyvät vielä katsomassa omaa tokkaansa, ja sieltä he lähtevät käymään öljy-yhtiön luona keskustellakseen niistä epänormaaleista suhteista, jotka meillä on yhtiön kanssa. Siitä, miten meillä on vaikeaa. En usko, että he pääsevät yhteisymmärrykseen.
Tuntuu, että keskustelemme täällä yhteisten asioiden kaikista puolista: niin suhteista valtioon, poroihin kuin öljy-yhtiöihinkin. Tiedän tarkkaan, että olen tullut tänne tämän saman maapallon pinnalta. Silloin, kun synnyin, isäni ja äitini olivat tämän maapallon asukkaita. Siksi haluaisin keskustella tämän maapallon isännän näkökulmasta. Meille on annettu vain yksi maapallo.
Ensimmäisenä päivänä Turussa keskustelimme eestiläisen sukulaiskansan edustajan kanssa. Katselimme shamaanirumpua (seminaarin logo). Rumpu kuvastaa maailmaa. Sen keskellä on päiväntasaaja, mutta pohjoisella pallonpuoliskolla on ihminen ja öljy-yhtiö. Mitään muita ulottuvuuksia meidän maapallollamme ei olekaan.
Jos öljy-yhtiöt yhdistävät voimansa ajaakseen ihmisen ulos, niin silloin ihminen voi hävitä maapallolta. Jos taas ihminen yhdistää voimansa, niin silloin on mahdollista, että ihminen säilyttää oman kotinsa. Eilen yksi sukulaiseni kertoi täällä, ettemme voi tyystin kieltäytyä öljystä. Emme voi kieltäytyä niin sanotusta kehityksestä. En tähän mennessä ole voinut täysin selvittää itselleni, mitä tarkoittaa tämä edistys. Ehkä te, kuulijani, voisitte kertoa minulle, mitä se on?
Öljy on viime vuosisadan keksintö. Se on pyrkinyt tyystin valtaamaan ihmisen tällä vuosisadalla. Meidän maapallollamme öljyvarat ovat rajalliset. Kauanko öljy voi vielä auttaa ihmistä? Ehkä kaksisataa vuotta – entäs sen jälkeen? Toiseksi se on sellaista, josta ihminen itse kärsii. Ja vaikka öljy-yhtiöt teknologian avulla toteuttaisivat kaikki ympäristömääräykset, niin siitä huolimatta öljystä olisi haittaa ihmiselle. Varmasti on vielä sellaisiakin kielteisiä vaikutuksia, joita emme ole vielä havainneet.
Esimerkiksi kylässämme on talo, jossa asuu tyttäreni. Hän kasvattaa perunaa paikalla, missä joskus on ollut hiilivoimala. Tämä on vain ajettu maan tasalle, eikä maassa ole minkäänlaista merkkiä siitä, että paikalla olisi ollut voimala. Siitä on hyvin kauan. Tästä huolimatta minun puutarhassani kasvanut peruna erottuu monella tapaa hänen perunastaan. Pelkään käyttää hänen perunaansa, ja nyt viljelemmekin vain minun maallani.
Ajatelkaamme tätä nyt maailmanlaajuisena asiana. Kun olemme lopettaneet öljystä valmistettujen tuotteiden käytön, niin mitä maapallollamme voi tapahtua? Öljy on maan sisuksissa. Me otamme sen sieltä ja käytämme. Miten se vaikuttaa tulevaisuudessa? Voiko kukaan vastata minulle nyt? Niin kauan kun öljyä on olemassa, se tulee jarruttamaan kehitystä. Se estää ihmistä siirtymästä toisiin energiamuotoihin. Näin on, koska tämä olisi epäedullista niille, jotka hankkivat tulonsa öljystä.
Lehdet mainostavat autoja. Tämä on tarkoitettu ihmiselle, joka pakotetaan käyttämään öljytuotteita. Ihminen, joka kannattaa tätä elämänmuotoa, joutuu tahtomattaan kannattamaan öljyntuotantoa. Näin me siis teemme itsellemme ideologian, joka vaikuttaa ihmisten tajuntaan. Esimerkiksi kommunismi oli ideologiaa, joka samalla tavalla vaikutti ihmisten tietoisuuteen.
Keskustelua
Juri Aivaseda:
Miten on voinut tapahtua tällainen yhteensattuma, että missä tahansa valtiossa, jossa tuotetaan öljyä tai fossiilisia polttoaineita tai jotain tähän liittyvää ainetta, tuotantopaikat sattuvat aina olemaan niillä alueilla, missä vähemmistökansat asuvat?
Ulla Lehtinen:
Haluaisin kommentoida tätä kysymystä. Paitsi, että alkuperäiskansojen mailla on luonnonvaroja, niin on muitakin syitä, ja yksi on ympäristörasismi. Se voi ehkä olla suurin syy. Muun muassa Yhdysvalloilla on edelleen öljyresursseja, eikä maan sen takia tarvitse lähteä muualle. Mutta paitsi että niitä säästellään strategisista syistä, niin on huomattavasti halvempaa tuottaa öljyä muualla, missä ei tarvitse välittää väärän väristen ihmisten ihmisoikeuksista. Toisaalta usein näillä ihmisillä on vähemmän mahdollisuuksia puolustaa omia oikeuksiaan ja toistaiseksi myös vähemmän kokemuksia tästä.
Aivaseda:
Mielenkiintoinen kysymys. En halua puhua muista maista. Olen miettinyt sitä itsekin. On toinenkin syy. Jos otetaan esimerkiksi se paikka, jossa sukulaiseni asuvat, niin 90-luvun alusta lähtien olen havainnut seuraavaa. Missä on ihmisen asumisen kannalta kaikkein parhainta, niin juuri siellä on yleensä öljyä. Tämä on tyypillinen ilmiö meidän planeetallamme, ja sitä pitäisi tutkia. Kun 1992 keskustelin Varjogan-Neftegaz-yhtiön johtajan kanssa, niin me hieman käsittelimme myös tätä asiaa. Hän reagoi siihen hyvin nopeasti ja pyysi minulta, että tekisin hänelle kartan, missä mielestäni on sellaisia paikkoja, joihin ihminen on kaikkein useimmiten asettunut asumaan. En ryhdy sitä tekemään, koska siitä olisi enemmän haittaa minun kansalleni, mutta tässä on varmaan asioita, jotka eivät riipu minusta vaan korkeammista voimista.